Upottavia lumihankia, uhkailevia käärmeitä ja painajaisten tuulivoimala-aukio

Upottavia lumihankia, uhkailevia käärmeitä ja painajaisten tuulivoimala-aukio

Onpa ollu taas päiviä. Oon miettiny, että tää koko vaellushomma tuntuu siltä, niinku olis sisällä jossain pelissä. Pelattiin lapsena sitä Crash Bandicoot -peliä, jossa se kettu seikkailee luonnossa erilaisissa ympäristöissä ja aina on erilaisia haasteita ja vastuksia. Mä oon nyt se kettu.

Olin ajatellu, että muutaman sadan kilometrin alueella ympäristö ois aikalailla sama, mutta ei kyllä oo. Niinku siinä kettupelissä joka rata oli erilainen, täälläkin lähtee joka aamu uus kierros ja ikinä ei tiedä ennakkoon, mitä sieltä seuraavaks tulee eteen. Välillä melkein pitää hierasta silmiä, että mitäh.

Esimerkiks yks päivä yhtäkkiä huomasin olevani keskellä täysin tuhoutunutta metsää.

Haasteita ja vastuksia myös on erinäinen joukko ja nekin vaan yhtäkkiä ilmottamatta iskee päälle. Millon on upottavassa lumessa, jossa pääsee rämpimään puolessa tunnissa 500 metriä eteenpäin ja oma fiilis on väsymyksen perusteella niinku olis kävelly 5 kilometriä. Millon on keskellä 10 kilometriä pitkää aukiota, joka on täynnä tuulivoimaloita ja hirveeseen vastatuuleen siinä sit yrittää edetä, mutta tuntuu, niinku olis liukuhihnalla, joka kulkee väärään suuntaan. Millon oot alaspäin menevällä polulla, joka kestää koko päivän, samat ankeat maisemat ja sama kivinen hiekkapolku vaan jatkuu loputtomana ja silauksena päälle se polku on täynnä käärmeitä, jotka vähän väliä ilmaantuu eteen rauhallisina tai erittäinki aggressiivisina.

Menossa käärmerinnettä alaspäin (sateenvarjo kilpenä 😂) taustalla näkyy seuraavan päivän tuulivoimalapainajainen

Tai onko sit se kaatosade, paahtava aurinko, sumu, ihan älytön tuuli joka jatkuu läpi koko saakelin päivän ja alkaa illalla jo todenteolla nyppiä, vai jatkuvat tulvivat purot jotka katkasee polun. Onpa vastaan tullu myös yli 10 kilometriä pitkä alue, joka on tulvien takia ihan mullinmallin ja se oli niinku joku lasten temppurata, kun kiipeili kaatuneiden puiden yli, pujotteli yhteenkasvaneiden pusikoiden läpi, hyppeli kivikasoissa ja tasapainoili purojen läpi. Iso suht painava reppu selässä tuo ei oo mitään parasta huvia. Päivissä myös yleensä on tavote, mihin kohtaan pitäis päästä illaksi, mutta tuona päivänä se tavote jäi kauaks tulevaisuuteen, kun ei tuolla vaan päässy eteenpäin. Tunnit vaan vieri ja siellä me edelleen palloiltiin keskellä tuota sekasotkua.

Ite vaelluspolkua ei suurelta osin ollu enää olemassakaan, mutta GPS:n avulla piti yrittää seurata, että pysy suurinpiirtein reitillä. Sen lisäks joku ystävällinen sielu oli kasannu moniin paikkoihin kiviä päällekäin merkeiks, että tänne päin

Nää jutut kuulostaa varmaan kamalilta, mutta jostain syystä mää silti kyllä hirveästi tykkään olla täällä. Tottakai välillä nyppii tosi paljon. Esimerkiks tuo tuulivoimalakohta. Siinä ollu pahin break down mikä mulle tullu. Sitä edeltävä päivä oli, kun tultiin alas koko päivä sitä puuduttavaa, samaa hiton rinnettä, joka oli vielä kuorrutettu niillä käärmeillä. Oltiin myös jouduttu laittaan teltta tosi huonolle paikalle, tuolle hitsin tuulivoima-alueelle ja ihan ku tornadossa olis nukkunu. Teltta vaan villinä viuhto joka suuntaan koko yön, koita siinä sit nukkua. Sitä edeltävä päivä puolestaan oli ollu tällanen lumeenuppoamispäivä.

Eli väsyneillä fiiliksillä lähti se aamu ja kun 8 kilometriä oli sitä tuulivoimala-aukiota kävelty ja alko vielä tiukka nousu, mulla vaan meni totaalisesti pata jumiin ja rinkka ja vaelluskepit lensi ja näin pois päin. Mietin siinä kohdin, että ei olis pitäny lähteä tänne ollenkaan. Että nyt ei voi lähteä enää takas, koska mitä mä sanoisin? ”Ei huvittanukaan”? Mutta että olis alunperinki pitäny tajuta olla tulematta ollenkaan. Sit totesin, että en mä takaspäinkään voi lähteä ja ei auttanu ku reppu takas selkään ja jalkaa toisen eteen. Sen nousun jälkeen kuitenki avautu kauniit vuorimaisemat ja polku oli muutaman tunnin helppokulkusta ja kivaa ja loppupäivä menikin sit hyvillä fiiliksillä.

Saakelin tuulivoimalat

Tuo käärmehommakin oli kyllä yks. Aluks ne vaan laiskoina oli siinä polulla, et me säikähdettiin, mut ei ne käärmeet ite muutaku loikoillu. No, sit kävikin niin, että astuin nurkan taakse ja mitä näen, on iso oranssi kalkkarokäärme kerällä pää ylhäällä aivan mun vieressä ja sihisee ihan täysillä. Meinasin saada sydänkohtauksen. Ihan jäätävä huuto ja niin paljon ku jaloista lähtee takas samaan suuntaan mistä tulinki. Sillon tuli myös mitta täyteen, että mä en tässä rinteessä enää halua kävellä. No, kaks vaihteoehtoa. Pystytänkö teltan tähän käärmeiden keskelle vai jatkanko matkaa. Taas siis vaan nöyränä askelta toisen eteen. Kaks käärmettä vielä senkin jälkeen tuli, nekin onneks kuitenkin oli chillejä kavereita eikä tuollalailla heittäytyny uhkaileviks niinku se yks heppu.

Nyt viime yöt on myös ollu pakkasta ja just ja just on pystyny nukkumaan, mutta kylmä kyllä on ollu. Niin kylmä, että jääny sellanen, että vähä vilunen olo koko ajan. Eiköhän se kesä tästä pian kuitenki koita. Mainitsin ekassa päivityksessä, että kun näitä alotuspäiviä tälle vaellukselle jaettiin, me saatiin kuukausi myöhemmin mitä oltais haluttu. Se tarkottaa siis tätä, että lunta ja kylmää. Toki positiivistakin, kuivillakin alueilla on nyt ollu vettä saatavilla ja aurinko ei oo ollu niin paahtava, kun mitä se tulee olemaan.

Me ollaan nyt kävelty vähän päälle 370 kilometriä ja valmistaudutaan juuri seuraavaan 6-7 päivän pätkään (165 km). Luvassa on kylmiä ja kenties lumisia vuoristoja, mutta myös alempana olevia alueita, joissa yöllä tulee olemaan siedettävämpi lämpötila.

Haettiin juuri ruokatarpeet tuolle pätkälle ja voisin näyttää, mitä ne on. Vaihtoehtoja jotenki ei ihan hirveästi oo, joten suht samantyyppistä kaavaa nää syömiset noudattaa viikosta toiseen kaikilla vaeltajilla.

Puuroa aamuksi. Testiksi pähkinöitä vähän sekaan. Olisin halunnu pienen purkin öljyä, mutta ei myyty kun isoja pakkauksia.
Lounas. Perunamuusia ja tonnikalaa, nuudelia ja tonnikalaa (nuudeleita oltais ostettu enemmän, mutta kaupassa ne hyllyt ihan tyhjät). Nuo maistuu vähän puulta välillä, mutta ripaus chilimaustetta auttaa asiaa.
Päivällinen. Tortilloja, väliin tonnikalaa ja juustoa, parina päivänä pepperonia ja juustoa. Vähän kastiketta kylkeen. Nää on parhaita. Viime pätkälle ei ollu saatavilla tortillapohjia, kiva taas saada!
Patukoita, tällä kertaa lähinnä proteiinipatukoita, kun oli hyvällä hinnalla saatavilla. 4 kpl/päivä/hlö.
Niinku ylläolevista kuvista huomaatte, aika ykspuolista on syöminen. Tajuttiin myös, että liian vähän proteiinia saadaan noista ruuista per päivä. Testataan siis nyt näitä, eli sekotetaan veteen näistä juoma. Varmaan aamupalan ja lounaan väliin. Tossa on proteiinijauhe, sit tollanen jauhe jossa eri kasviksia ja vihanneksia ja sekaan ripaus inkivääriä ja kurkumaa.
Samasta syystä (yksipuolinen ruokavalio) mukaan lähti myös kalanmaksaöljy ja probiootit. Nesteytys myös välillä vähän huonoilla kantimilla, kun hikoilee niin paljon ja siks tärkeä välillä ottaa elektrolyyttejä.
Sit meillä on aina vähän beef jerkyä varalla. Jos on kova nälkä tai jos meniski jollain pätkällä odotettua pidempää ja meinais ruoka loppua. Tai jos joskus vaan tuntuu, että haluaa lihaa, kun lähinnä tonnikalaa meillä yleensä on mukana.
Ja lopuksi toki snäksit. Näillä ei oo mitään virkaa, mut onhan se kiva vähän herkkujakin välillä syödä.

Siinä meidän viikon ruuat. Paljonhan ne painaa, mutta ruuissa se hyvä, että nopeasti ne vähenee ja paino kevenee.

Pari random juttua loppuun ja sit lopetan tältä erää.

Oli joku leppäkerttujen vuosikokous meneillä
Niitä oli tällalailla noin metrin pätkälle keräänytyny maahanki. Hmm?
Tätäkin pidin omituisena. Keskellä ei mitään iso alue häkkejä, joissa nyt toiminta loppunu (ilmeisesti viime vuonna), mutta jossa ennen oli villieläimiä, joita koulutettiin elokuviin ja tv-ohjelmiin. Kaikkea sitä näkeekin.

Okei, palailen viikon päästä. Moi!


6 thoughts on “Upottavia lumihankia, uhkailevia käärmeitä ja painajaisten tuulivoimala-aukio

  1. Tsemiä tsemiä sinne metsän keskelle … kohta alkaa talviolot varmaan helpottamaan, joten ei muuta kuin iloisia ja turvallisia askeleita molemmille :)!!!

  2. Aikamoista touhua. Jäisi kyllä itseltä tekemättä, että siitä kyl irtoo aika kovat rispektit… Jaksaa, jaksaa, polkee, polkee. Jokainen askel on lähemmäs määränpäätä! Voimia 😀

    1. Kiitos Timo! Onhan tää välillä raskasta ja vaikeeta. Toisaalta kun normaali työarkeen vertaa, nää ongelmat täällä on aika simppeleitä ja ratkasutki niihin yleensä aika yksinkertaset: jalkaa vaan toisen eteen. Ja välillä nyppii hermoa, mutta suurin osa ajasta onneks on kivaa 🙂 Heh ja yleensä aika kultaa muistot, niin jälkeenpäin varmaan muistaa enimmäkseen ne hyvät hetket!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *