Oliverin raadeltu jalka ja lepopäivä keskellä korpea

Oliverin raadeltu jalka ja lepopäivä keskellä korpea

Oliverin invalidisoituminen keskeytti meidän etenemisen ja jämähdettiin huonohkolle telttapaikalle, johon oltiin edellispäivänä hätäsesti jääty, kun kuumuudelta ei pystyny enää kävelemään ja hyviä telttapaikkoja ei ollu tiedossa seuraavan 10km säteellä. Tai ei tässä muuta huonoa oo, kun että joku asuinalue on tosi lähellä. Porukkaa lappaa ohi ku aisaa. Jotenki vähän omituista porukkaa vieläpä. Okei, ite näytetään kodittomilta tässä, joten ei oikein olis varaa sanoa.

Tää koko tapahtumasarja sai alkunsa siitä, että Oliverin kengät kulu puhki. Kirjaimellisesti kulu puhki. Niissä oli pohjassa reikä, josta kivet kivasti nippaili kantapäihin kävellessä. Oliver oli jo tehny aiemmin kaupat uusista kengistä ja sopinu sen liikkeen kanssa, että ilmottaa sitten, mihin ja millon ne pitää lähettää. Ei siis muuta kun tekstaria kauppiaalle ja kengät lähti matkaan jo kesken edellisen kävelypätkän. Noudettiin ne postista muutama päivä sitten, kun käytiin täydentämässä ruokavarastot. 

Nää uudet kengät teki ensin kantapäähän rakon, josta jotenkin pääsi muodostumaan järkyttävä avohaava. Koko toinen kantapää on nyt siis ilman ihoa. Niinku juustohöylällä ois vedetty se iho siitä pois. Oon joutunu putsailemaan ja teippailemaan sitä, niin liiankin hyvin tiedän miltä se näyttää. Karsee.

Eilisen Oliver veti 24km tollasilla euron maksavilla muovisilla läpysköillä.

Kaikki oli suht ok siihen saakka, kunnes tuossa 23,5km kohdalla tuli levee joki, jonka yli ei päässy millään muulla tavalla ku kahlaamalla. Laastarit ja teippaukset siis kastu ja lähti irti ja meni ihan hiekkaanki vielä se haava. Kokeiltiin sit erilaista sidettä siihen yöksi, ku oli niin pahannäkönen haava ja mietittiin, että sen pitää saada ilmaa. 

Aamulla oltiin sit leiri pakattuna reput selässä just lähdössä, kun Oliver toteaa, että se teippaus on jotenki huono ja sattuu ottaa askelia. Yritettiin laittaa siihen samat setit tilalle kun edellisenäki päivänä, mutta se illan teippaus olikin takertunu siihen haavaan kiinni ja repi sen kokonaan taas auki. Veret vaan valu ja todettiin, että meillä ei oo sopivia vehkeitä noin isolle avohaavalle ja että ehkä parempi muutenki antaa sen nyt vähän olla rauhassa. 

Meillä oli reilusti ruokaa mukana, vesi virtaa vieressä ja sää on ku parhaana suomalaisena hellepäivänä, joten toisaalta mikäpä tässä. 

Eka mietin, että miten ihmeessä saa päivän kulumaan. Tossapa se kuitenki on menny. Hain läheisestä talosta Oliverille isompia laastareita (ne tarjos myös kyytiä kaupunkiin, jos ei huomennakaan pysty kävellä. Ystävällisiä ihmisiä), pesin vaatteita ja kävin uimassa, latailin aurinkopaneelilla virtapankkia ja puhelinta, filtteröin kuus litraa vettä, söin melkeen kaikki herkut mitä oli mukana, opetin Oliverille puhelimen piano-sovelluksella miten soitetaan Jänis istui maassa ja Vaarilla on saari (tsiisus). 

Hain myös pitsaa, keksejä, limua jne paikalliselta pariskunnalta, jotka odotteli tästä kilometrin päässä vaelluspolun vieressä pct-vaeltajia. Niiden korviin oli kiiriny, että me kökitään täällä ja että Oliverilla on jalassa ”really bad blister”. Toinen niistä käveli meidän luokse, anto ehkä maailman mehukkaimmat appelsiinit (kuulemma suoraan läheiseltä tilalta ostetut) ja tarjos myöskin Oliverille kyytiä kaupunkiin. Se myös kerto näistä niiden tarjoiluista ja kehotti mua hakemaan niiltä ruokaa. 

No tein mä myös kivistä tällasen terassin mun puoleiselle teltan ovelle. Oliver sano, että sekopää ja että miks sä ton teit. Tais taas kateus kaihertaa, kun itellänsä vaan tuollanen muovin retale tuossa. 

Meidän teltassa on muuten neliöt lisääntyny. Oon oppinu virittämään sen paremmin pystyyn ja oltiin jo muutenki häikäistyneitä siitä lisätilasta, joka sinne tulee kun sen pystyttää oikein, mutta siihen päälle sain vielä lisävinkkejä eräältä jenkkivaeltajalta (joka nuoruudessaan oli ollu Porissa töissä). Tohon kun virittää tollasen kepin nostamaan tota kangasta ylöspäin, tulee paljon lisätilaa.

Myös tosta ylemmästä mustasta rinkulasta kun virittää narun samallalailla, tulee vieläkin lisää tilaa. Ostan narua heti seuraavasta kaupungista. Täähän on kohta ku asuntoauto tää meidän teltta. 

Se muuten oli symppis se pariskunta, joka niitä ruokia jako. Sillä miehellä oli joku oma vitsinsä nää jotku tietyt lasten suosiossa olevat karkit ja se ihan kihersi, et höhö ota nää ja kerto jotain tarinaa, kun joskus se oli jolleki huijannu, että nää on suurta yhdysvaltalaista herkkua ja se nainen oli ollu vaan, et öh ok ja jatkanu matkaa varmaan ajatellen, että mitä hittoa. Noi on siis vaahtokarkkeja, jotka maistuu joku kymmenen kertaa enemmän sokerilta ku normaali vaahtokarkki.

Tänään kun oli erityisesti aikaa ajatella, mietin noita tyyppejä, jotka tuo meille vaeltajille kaikkea tänne polun varteen. Siinä kyllä aika helpolla sais itellensä hyvän mielen. Nimittäin aivan sama mitä sieltä jakais, niin kyllä kelpaa. Meillä on koko ajan nälkä ja jano ja kaikki ihan kätynenki maistuu taivaalliselta. Jos saisin kotiin normipäivänä noita juttuja, mitä täällä on välillä saanu kivoilta ihmisiltä, olis vaan, että okei tai jopa että ei kiinnosta tollasta syödä. Tänään sain siltä pariskunnalta lämmintä ja väljähtänyttä kokista (jossa oli puolet pepsiä) ja kun tässä +28 (tuntuu kuin +52,4) helteessä on juonu lähinnä lämmintä vettä, maistu se väljähtäny taskulämmin limsa ihan uskomattoman hyvälle. Olisin helposti voinu juoda sitä vaikka kaks litraa ja olin ihan, että tää on parasta ikinä. Että ainakaan kiittämättömyyttä tuskin nuo ihmiset kauheesti kohtaa. Ja toi vaan on ihan mahtavaa, kun tollasta porukkaa on. Siitä tulee aivan sairaan hyvä mieli. Miettikää kun teillä on ihan pahin jano ja nälkä ikinä ja joku tulee, et hei mä tiedän et sä tarvit ruokaa ja juomaa, mä oon oottanu sua tässä, ota tästä. Mitä? Ihanaa <3 

Me ollaan vaellettu vähän nyt yhden Kylen kanssa. Me tutustuttiin siihen jo ekalla viikolla ja sen jälkeen ollaan oikeastaan koko ajan sillon tällön törmätty siihen. Välillä se on menny meidän ohi tai me ollaan menty sen ohi ja monesti ollaan satuttu samoina päivinä ruokaostoksille kaupunkiin. Ollaan siis menty toisista tietämättämme samaa tahtia ja se lähti nyt sit tuleen meidän kanssa. 

Tää on aika rankka vuosi olla tällä reissulla yksin, ku vaikka meitä vaeltajia kyllä on, niin silti niitä on tosi vähän tavalliseen vuoteen verrattuna. Niimpä voi hyvinki mennä monta päivää, ettei nää yhtään ketään ja ilmeisesti toikin oli suunnitellu vähän sosiaalisempaa matkaa. Siis esimerkiks, että illalla kun pistää teltan pystyyn, siinä on muitakin telttoja ja voi halutessaan vähän rupatella. 

Se vaikutti aika iloselta, että oli viimein löytäny vaelluskamut itellensä. Se ilo loppu lyhyeen ja me jäätiin aamulla tähän ja yksinäinen ratsastaja jatko jälleen yksin matkaansa. No, ei varmasti mee aikaakaan, kun törmätään taas jossain. 

Oliverin kantapää on nyt saanu hengitellä rauhassa koko päivän ilman mitään teippauksia. Huomenna Oliver vetää laastarin päälle, euron läpsykät jalkaan ja koitetaan jatkaa matkaa. 1,5 päivän kävelyn päässä on tien varressa mäkkäri. Sen voimalla kävelee lipposilla kilometrin jos toisenki. 

Täytyy vielä kertoa yks sekopäinen juttu. Tuntu ku telkkaria kattois ja miettis, että ei nyt jenkeis oikeasti noin imbesillejä ihmisiä ole. 

Eilen ku oltiin tässä teltoilla, alko yhtäkkiä kuuluun auton ääniä. Oltiin, että what ja sit epäuskosina katottiin, kun auto runnoo väkisin tähän hiekkakaistaleelle, missä meidän teltatki on. Tässä ei oo lähimaillakaan tietä, en todellakaan tiedä, miten ne tänne pääsi. No, sit tulee toinen auto perästä ja sen jälkeen ne kumpiki ajaa tuohon pieneen jokeen, joka tuossa virtaa. Ne vähän joi kaljaa siinä ja oli silleen, et höhö me asutaan tässä lähellä ja me viime vuonnaki ajettiin tässä joessa. No siinä ne sit meni jokea pitkin ja eka juuttu toinen auto kiinni ja toinen veti sen irti, mutta juuttu sit ite. Tää jälkimmäinen auto meni myös jotenki hajalle ja siinä ne sit konepelti auki korjaili sitä varmaan tunnin pari. Sit ne luojan kiitos sai sen kuntoon just ku tuli pimeetä ja ne häipy möykkäämästä ja me päästiin nukkumaan. Katoin vaan sitä niiden touhua, et täähän on ihan älytöntä et tapahtuuko tää oikeasti. 

No, kaiken huippu, että ne tuli tänään uudestaan. Oli kai punonu taktiikkaa ku nyt ne vaan sujahti tänne hiekalle ja paino suoraan jokeen ja toinen vilahti sukkana tuosta ohi, toinen jäi kiinni. Nopeesti ne sai sen tällä kertaa irti ja matka jatku jonnekin meidän ohi. Tultiin sieltä päin eilen ja siellä tulee vastaan vaan isompi joki, kun kaks virtaa kohtaa, niin en tiedä, mihin ne oikeen meni. 

Tää tarina loppuu sit siihen, kun tuohtunu perheeniskä (jotka oli aiemmin ollu lapsiensa kanssa tuossa joella leikkimässä ja pulikoimassa) tulee meidän ohi ja kysyy vihasena, että menikö ne maasturit tosta ohi. Sanottiin, et joo ja se on ihan käärmeissään ja jotain mutisee jostain soittamisesta.

Seuraavaks mitä nähdään, on kun nää autotyypit kahlaa tuota jokea pitkin jalan, ilman autoja, takas siihen suuntaan mistä ne ajokin tänne, ja ilmeisesti niillä joko juuttunu autot jonneki tai joku poliisi tai joku ottanu ne pois ja tossa ne käveli ja joku niistä kysy toiselta et miks sä et soita ja se vastas kärtysenä et no ei oo puhelinta mukana ja sit ne jatko hiljasina kahlaamista eteenpäin. Sellasta. Kummallinen mesta, ollaan muutaki erikoista nähty, mutta toi nyt oli kaiken huippu. 

Jees, toivottavasti voidaan huomenna jatkaa matkaa. Jos ei, niin täytyy varmaan jotain kiviterassin laajennusta suunnitella. Tai Oliverille opetteluun Bethovenin kuudes sinfonia. 

Kävelin tänne vähän kauemmas, että pääsen julkasemaan tän tekstin, kun ei tuolla meidän jokikaistaleella oo kenttää. Tässä näpyttäessä huomasin, et oho, onpa muuten aika hieno maisema.

Noniin kuulumisiin!


2 thoughts on “Oliverin raadeltu jalka ja lepopäivä keskellä korpea

  1. Auts, kuulostaa pahalta Oliverin jalat! Toivottavasti pääsette jatkamaan matkaa pian.
    Olis kiva jos laittaisit vähän tarkemmin missä meette (paikkojen nimiä yms), vaikka olenkin tuon reitin kävellyt, ei aina ihan kuvista tunnista sijaintia 😀
    Tsemppii!!!

    1. Moikka Suvi! Huomenna Oliver yrittää taas kävellä kengillä, tänään pikkumatka vielä lipposilla. Joo, ihan totta, kiitti vinkistä! Laitan jatkossa selkeämmin, missä kohdin ollaan menossa 🙂 Tämä blogipostaus oli maililta 314.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *