Kohti Sierroja!

Kohti Sierroja!

Me ollaan nyt Kennedy Meadowsissa ja huomenna aamulla lähdetään Sierra Nevadan vuorille. Mua jännittää. Kaikki jotenki puhuu paljon Sierroista ja tuntuu olevan iso juttu mennä sinne. 

Paikallisista monet on lähteny tai lähdössä kotiin ja ne palaa muutaman viikon päästä, kun lumet on vähän kerenny sulaa ja ilmat lämmetä. Ehkä jos iteki asuis jossain lähettyvillä ja pääsis vaikka parin tunnin automatkalla äiskän ja iskän pöperöille pariks viikkoa, niin mikäs toisaalta siinä. Nyt ei kuitenkaan oo tuollaset mielessä, vaan eteenpäinhän se on mentävä. 

Mulla on nyt vähän sellanen fiilis niinku alussa, kun pelotti ja jännitti kaikki. Tein myös taas saman mitä sillonki – ostin lisää tavaraa. Tulee ahdistus kurkkuun, että hitsit mä en pärjää ja sitä sit yrittää haalia jotain lisätavaraa, että jotenkin edistäis sitä omaa pärjäämistään. Toivottavasti nää ei oo ihan turhuutta, mitä nyt hankin (viimeks, just ennen reissua paniikissa hankitut kamat suurelta osin oli..) No eikai? Kait mä edes jotain oon täällä melkein kahdessa kuukaudessa oppinu?

Mulla on siis ollu aika kylmä ja Sierroilla tulee oleen vielä kylmempi ilma ja en oikeastaan halua olla enää kylmissäni, ainakaan yhtään enempää mitä on pakko. Kaikki mun hankinnat liittyy tähän aiheeseen. Ostin lämpimämmän makuualustan (tää on ihan mahtava!! Just testasin ja mä varmaan hymyilen koko ens yön. Oon niinkun kuningatar kun nukun tällä. Pehmeä ja lämmin. En tienny, että minkäänsortin makuualusta voi maksaa näin paljon, mutta varmaan tää oli kuitenki satsauksen arvonen?) Ostin myös lämpimämmän takin, mulla oli vaan joku Uniqlon halppisversio, jota ei varmaan oo ihan tällaseen tarkotettu. Sit hankin aivan mahtavan tuulitakin. Mulla on niin käpy jumissa tuohon tuuleen..

Noi nyt oli vielä ihan ok, mutta näitä kahta seuraavaa asiaa mä todennäkösesti tuun katumaan, kun Sierroilla kävelen tuskissani painavan repun kans lumisia vuoria ylös ja mietin mitä kaikkea kannan mukanani. Mua inhottaa se ajatus kylmyydestä niin paljon, että otin Hiker Boxista (laatikko, jonne vaeltajat voi jättää tavaraa, mitä ei ite enää halua kantaa mukana) jonkun jättämän makuualustan. Ajattelin pitää sitä Sierrojen ajan mukana ja laittaa tuon mun uuden makuualustan alle lisäeristeeks. Lisäks ajattelin ottaa mukaan myös sen mun vanhan Uniqlon kevytuntuvatakin. Eli mulla on kaks makuualustaa ja kaks takkia. Oon jo nyt, että ei hitto Minne, älä. Silti mun on kai pakko ottaa ne mukaan. 

Me ollaan nyt menty enemmän kun 1/4 tästä reitistä. Tuntuu uskomattomalta! Tää matka on niin pitkä, 4300km, ja se ajatus, että jo yhden neljäsosan mennyt siitä. Vau. Kun lähdin tänne, tuntu suurelta, että kävelen edes 100km.

Tää on ollu kyllä aika erilaista, mitä osasin ajatella etukäteen. Luulin, että se ite kävely tulis olemaan se rankka juttu, jonka lisäks se telttailu ja eräily olis kuluttavaa ja raastavas. Luulin, että kovasti kaipais suihkua, sänkyä ja kaikkea tällasia normaaleja asumismukavuuksia. Ei nuo asiat kuitenkaan se haaste täällä oo. Joinaki päivinä askel tuntuu raskaalle, mutta yleisesti ottaen ite se kävely ei oo yks niistä asioista, jotka on rankka kestää. Yllättävää kyllä, en myöskään kaipaa mitään sänkyjä ja suihkuja. Jos me ollaan jossain kylässä ja vietetään yö hotellissa, ei se tunnu sellaselta, että omg mahtavaa ja parasta ikinä. Ihan jees, mutta mulla on teltassa makuupussiin kääriytyneenä (haisevana, vaatteet ja hiukset likasina) kaikki ihan hyvin ja oon ennemmin siellä. Jos on kamala sää, nii ehkä se teltasta ja makuupussista lähtö on vaikeeta, mutta se onkin sit toinen aihe. Ja nimenomaan just se, mikä täällä mulle on ollu raskainta.

En mä ymmärtäny etukäteen, millanen ilma erämaassa voi olla. Täällä on VILLIÄ. Se sää voi olla ihan mitä tahansa ja vaihdella tosta noin vaan. Ja ne sääilmiöt voi olla aika rajuja ja extremejä. Eikä sitä pääse mihinkään pakoon. Se on mulle ollu rankkaa kestää. Että jos on kylmä myrskysää, niin siellä sitä sit kävellään päiviä putkeen aivan uskomattomassa tuulessa hampaat kalisten jäsenet kohmeessa. Siitä ei saa mitään armoa, eikä siinä oo mitään kohtuutta, että nyt on koeteltu tarpeeks ja lopetetaanpa nyt tää höykyytys ja pistetään aurinkoista (mutta ei tappavan kuumaa!) poutasäätä tulemaan. Vaikka ei enää yhtään jaksais niin sitä lokaa voi tulla niskaan kuinka kauan tahansa ja seuraava päivä voi olla vielä kaameempi. Mä oon välillä itkeny samalla, kun kävelen ku on vaan niin loppu ja tuntuu, ettei jaksa enää yhtään, mutta ei siinä voi muuta kun jaksaa. 

Ei se usein tuollasta oo. Suurin osa päivistä kuitenki sujuu aivan hyvin. Tarkotin vaan, että tuollaset asiat on ne, mitkä täällä on osottautunu haastaviks. Ei se, että ei voi nukkua sisällä tai käydä suihkussa, eikä itessään ne käveltävät kilometrit. 

Se on kyllä ihmeellistä, miten vähän täällä on vailla mitään. Kunhan saan juoda tarpeeks ja syödä säännöllisesti, pitää pikku taukoja sillon tällön ja käpertyä makuupussin sisälle päivän päätteeks, niin siinä se. Joitakin ihmisiä ja meidän koiraa on ikävä, mutta muita täytettäviä toiveita ei oikeastaan ole. Se on aika kiva tunne. Olla olematta vailla mitään. 

Se jatkuva nälkäkin on nyt loppunu. Pitkään oli sellasta, että ei tullu kylläseks mistään ja koko ajan oli nälkä. Myös kun käveli, mielessä pyöri vaan kaikki erilainen ruoka. Nyt tuo on palautunu normaaliks ja just ennen syömisaikoja tulee nälkä, mutta muuten ei, eikä sitä syömistä enää erityisemmin mieti. 

Edellisen tekstin ja tän kirjotuksen välissä me käveltiin 230 kilometriä. Sen aikana mä sain hermoromahduksen kun myrskytuuli vaan jatku ja jatku, Oliver löi silmäkulman puuhun, mä löin pään puuhun (ja perään astuin kaktuksen päälle), joku eläin varasti Oliverin lippiksen, herättiin siihen kun aavikolla yhtäkkiä sato vettä (??), Oliver hukkas makuualustansa kesken kävelyn ja nukku kolme yötä pelkällä teltan lattialla ja kaikkea tällasta. Oliver laittaa näistä meidän Instagramin story-osioon videoita aina, kun tarpeeks nopeeta nettiyhteyttä on saatavilla. Kannattaa sitäkin seurata, jos vielä et! 

Vapaaehtoisten ylläpitämä vesipiste aavikolla
Pullukkalisko

Seuraavalle etapille ollaan pakattu ruokaa 9,5 päivälle. Sen puitteissa olis tarkotus päästä seuraavaan kylään (Bishop) vetää siellä yön tai parin yli henkeä ja painua takas Sierroille. Kirjotan sitten uudestaan ja kerron miten pärjättiin (ja jääkö ylimääränen takki ja makuualusta vai jatkaako ne vielä matkassa mukana). 

Moimoi!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *