Arkista puurtamista Pohjois-Kaliforniassa

Arkista puurtamista Pohjois-Kaliforniassa

Pohjois-Kalifornian pyörähtäessä käyntiin myös meillä on lähteny jälleen uudenlainen kausi päälle. Tää onkin jännä, ihan uusia tuntemuksia ja ollut jotenkin aika erilaista nyt.

Ensimmäistä kertaa on tullu sellasia fiiliksiä, että ei hirveästi huvita ja että mikä pointti tässä jatkuvassa kävelyssä on. Ei mitään syvää epämotivaatiota tai turhautumista, mutta sellasta pientä, että huoh taas uus kävelypäivä ja eipä oikein inspirois. Se on ollut uutta, koska vaikka matkan aikana hetkittäisiä raivon ja epätoivon hetkiä ollut, ei oo kuitenkaan koskaan tuntunu siltä, että tää homma ei innostais. Nyt huomasin yks aamu ajattelevani, et taas samanlainen päivä tulossa ja et mikä järki tässä on joka päivä vetää täysillä sen eteen, että saa kasaan tarvittavat kilometrit ja kun se on suoritettu, kela kelautuu alkuun ja seuraavana aamuna lähtee prikulleen sama asia alusta. Eikä se lopu vaikka niitä päiviä ja kilometrejä kuinka tahkoais.

Me ollaan nyt yli kolme kuukautta oltu tällä vaelluksella, joten eikai se ihmekään oo, että jossain kohtaa iskee myös tällanen vaihe. Toivottavasti se ei pahene, koska sitten alkaa kyllä todellinen henkinen taisto, jos tää rupeaa tuntumaan siltä, että ihan oikeasti takkuaa ja motivaatiota ei löydy. Nyt se on ollu sitä tasoa, että kun sulla aamulla kello piippaa ja mietit et vitsi että nyt ei kyllä huvita lähteä töihin, mutta nouset tottakai silti ja alat tekeen aamuhommia ja kohta et enää edes muista koko asiaa vaan oot koko päivän töissä ihan hyvillä fiiliksillä.

Tää on ilmeisesti yleisempikin ilmiö, koska Oliver sano, että viime vuoden tilastojen mukaan tällä Pohjois-Kalifornian osuudella oli kaikkein suurin määrä vaelluksen kesken lopettaneita henkilöitä. En tiedä, miten voi olla vielä suurempi kun esimerkiks heti ekojen päivien tai viikkojen aikana lähteneet? Voihan se olla, että ne samantien häipyneet ei näy tilastoissa, kun tuskin ketään kaks päivää PCT:llä ollutta kiinnostaa kiertää veistä haavassa ja vastailla johonki kyselyihin? No oli miten oli, tässä kohdassa missä me nyt ollaan, moni vetää pillit pussiin ja jättää leikin kesken.

Alkaako hymy hyytyä?

Myös muiden vaeltajien sanomiset tukee tätä. En muista oonko kertonut, mutta ennen tätä reissua tavattiin Helsingissä eräs Isko -niminen henkilö, joka käveli tän vaelluksen kolme vuotta sitten ja Oliver sillon seuras sitä reissua Instagramissa (ja jauho asiasta holtittomasti joka päivä monta kertaa usean kuukauden ajan..). Saatiin ja ollaan koko matkan ajan saatu Iskolta paljon apua ja vinkkejä. Mulle on jääny hyvin mieleen, miten jo Isko sillon Helsingissä sano, että Sierrojen jälkeinen osuus oli henkisesti pahin sen kannalta, jaksaako vetää tän vaelluksen loppuun saakka. Saatiin vinkiks kirjottaa ylös syyt, miks on tällä vaelluksella ja miks sen haluaa mennä kokonaan. Isko ite oli kuulemma joutunut sitä listaa lukemaan useampaan otteeseen täällä Pohjois-Kaliforniassa. Nähtiin myös ennen Sierroja yks toinen vaeltaja, joka oli aiemminki ollu PCT:llä ja se puhu myös tällasesta samanlaisesta listasta ja sano, et se ehdottomasti pitäis olla.

Sen lisäks, että tätä kävelyä on jatkunu jo tosi pitkään, toinen pienempi mutta varmasti tähän fiilikseen vaikuttava tekijä on myös maisemat. On ollut aika ankean näköstä viime viikko. Ehkä muutaman kerran päivässä on ollu pienen hetken jotain hienoa näköpiirissä, mutta muu aika on menny jossain harmaissa pusikoissa. En tiedä, mikä näitä metsiä tällä alueella vaivaa, mutta se ei oo sellasta kaunista vehreetä metsää, vaan ennemminki kuollutta ja sairasta metsää. Puista on kuihtunu suurin osa oksista pois, maa on täynnä niitä kuolleita oksia sikin sokin ja värimaailma on kauttaaltaan sellanen Suomen lokakuu. Ei ollenkaan hivele silmää ja sit kävelet siellä viis päivää yhtä soittoa silleen hohhoijaa.

Tyypillinen maisema suurimmalta osalta viime viikkoa
Oliver tähyilemässä peuran perään

Ollaan siis nyt lähinnä keskitytty kävelyyn ja varmaan myös just siks päivät on tuntunu olevan ihan samanlaisia. Kävellään nykysin rutiinilla noin 4h ennen aamupalaa, sit syödään puurot ja proteiinijuomat ja otetaan samalla vettä pulloihin, kävellään toiset 3-4h, syödään lounas ja täydennetään vesivarastot ja sit vielä viimenen noin parin kolmen tunnin rutistus, että saadaan 50 kilometriä täyteen. Sit onkin jo ilta ja nopee teltta pystyyn, iltatoimet, nukkumaan ja aamulla ylös, kamat nopeasti kasaan ja 16 – 20 kilometriä mittariin jo ennen aamupalaa.

On välillä onneks kivojakin maisemia näkynyt. Aina ilahduttaa, kun edes hetken näkee jotain nättiä.
Pari päivää käveltiin laskettelukeskuksien lomassa eri rinteiden välistä ja päältä

Tuntuu ihmeelliseltä, miten tuo kävely nykysin vaan luistaa. Kun se ei oikein tunnu miltään. Henkisesti voi tulla olo, että tekis mieli pysähtyä eikä jaksa edetä enää, mutta fyysisesti ei oikein tunnu olevan mitään rajaa. Ei me pysähdytä enää kun kävellään, sama mitä se maasto on. Tulee joku yli kymmenen kilometrin nousu niin me vaan mennään se ja pidetään aikalailla se sama nopeus millä kävellään alamäkeenkin. Kun järjellä miettii, niin tottakai jotain ihmeellistä tapahtuu, jos kävelet kolme kuukautta käytännössä koko hereilläoloajan. Silti se vaan jaksaa hämmästyttää. Ihanku oma kroppa muuttuis kävellessä robotiks, joka vaan automaattisesti menee eteenpäin.

Pikapäikkäreillä lounaan jälkeen

Saan tuon kävelyn varmaan kuulostamaan tosi helpolle. Fyysisesti se onkin, mutta se henkinen puoli sit tosiaan tuo vähän sitä vaikeutta siihen. On siinä välillä vähän sellanen fiilis, että huoh noniin, aamun kilometrit kävelty ja nyt sit eikun vaan seuraavalle neljän tunnin rupeamalle ja sen jälkeen seuraavalle. Ja aamulla taas seuraavalle. Ja vaikka ne ylämäet ei enää saa haukkomaan henkeä, niin jos on vaikka joku useita tunteja kestävä nousu, niin kyllä se alkaa jossain kohti nyppimään ja tulee sellanen olo, et eikö tää nyt saakeli ikinä lopu ja ärsyttää jatkaa sitä kävelyä.

Mua huvitti tää kommentti. ”Saatat menettää halun elää”. Kyseessä oli just tällanen loppumaton ylämäki.

Me ollaan nyt Chesterissä, 2000 asukkaan pienessä kylässä. Nää paikat on tyypillisesti sellasia, että menee yks katu, jonka varrella on noin parin kilometrin pituudelle ripoteltu kaikki mitä kyseisestä kylästä löytyy. Suomen kyliin ero on se, että se tie on monesti tosi iso. Tässä Chesterissäkin tuo yksi ainoa kylän läpi menevä tie on samankokonen ja yhtä monta kaistaa kun jossain Helsinki-Tampere moottoritiellä.

Chester

Musta nää pienet paikat on tosi sympaattisia. Oon ite kotosin aika syrjäseuduilta, 6000 asukkaan pieneltä paikkakunnalta niin pystyn hyvin samaistua tähän elämänmenoon. On myös hauska miettiä, että jos sinne mistä mä oon kotosin, olis aina poikennu jotain vaeltajia ympäri maailman. Tosi hassu ajatus ja on itekin hauskaa tupsahdella näihin randomeihin pikkukyliin, joihin ei kyllä todellakaan muuten tulis koskaan eksyttyä.

Meidän majapaikka Chesterissä
Pysähdyttiin Belden townissa yks päivä syömässä ja ruokaostoksilla. Siellä oli yks paikka, missä myytiin jotain ja muutama talo ympärillä
Kipaistiin viime pätkällä myös Sierra Cityssä täydentämässä ruokavarastoja. Se oli tosi kaunis pieni paikka!
Sierra cityssä oli yksi lyhyt katu, jonka ympärillä oli muutama kaunis ravintola, kahvila ja majatalo.
Nörtti viipottamassa Sierra cityn kirjastoon

Kävin eilen täällä Chesterissä postissa kyselemässä mun paketin perään ja siellä oli super symppis mies töissä. Mun paketti on jostain syystä jääny jonneki jumittaan ja olin lähinnä odottanu niiltä postin työntekijöiltä sellasta ”mitä tuut tyhmä kyselemään, kun sulle ei saapumisilmotusta ole tullut” suhtautumista, mutta se mies olikin heti ihan messissä ja huudahti, että mä en tiedä mitä täällä tapahtuu, että mulla on täällä ihan sama tilanne menossa kolmen lähetyksen kanssa. Ne kolme muuta lähetystä oli siis joidenkin asiakkaiden paketteja, mutta se mies oli niin omistautunu työlleen, että se puhu niistä paketeista kuin ne olis sen omiaan. Se myös kerto, että joku toinenki vaeltaja oli käyny tänään kysymässä pakettiaan, mutta se vaeltaja on jo lähteny täältä ja jäi paketti saamatta. Se kuulosti aidosti harmistuneelta.

Se tutki sit myös koneelta tarkemmin sitä mun lähetystä ja arvioi, että ei kyllä millään järjellä se voi olla olematta seuraavana päivänä täällä. Tuo postitoimisto ei oo viikonloppusin auki, mutta se mies kehotti mua tulemaan koputtelemaan aamulla ikkunaan ja että kumpa hän ite olis täällä, mutta ei ole. Hän aiko kuitenki kertoa asiasta Melissalle ja pyytää häntä tekemään poikkeuksen ja antamaan sen paketin mulle vaikka se posti on asiakkailta suljettu.

Toi oli musta jotenki aika hauska kohtaaminen. Se mies oli kuin sen elämäntehtävä olis saada paketit perille niitä tilanneille ihmisille. Enpä kyllä ole ikinä tavannut yhtä asialleen omistautunutta postin työntekijää.

Täytyy kohta mennä sinne kolkutteleen ja toivoa, että Melissa on yhtä hyvä tyyppi ja että se paketti on saapunut. Mulla meni nimittäin kuulokkeet kuukausi sitten hajalle, enkä oo onnistunu ostamaan mistään uusia. Jostain marketista ostin väliaikaset kuulokkeet, jotka oli aivan jäätävän huonot, mutta myös ne on nyt menny rikki. (Edit: Melissa tuli lopulta puhumaan mulle, kun olin ensin vartin kolkutellu sitä postitoimiston ikkunaa. Hävetti koko touhu, mutta halusin sen paketin. No, Melissa oli hyvin ystävällinen ja meni tarkastamaan tilannetta, vaikka sillä selvästi oli kädet täynnä töitä. Ei se mun paketti kuitenkaan ollu tullu. Vienosti pyysin, saisiko se lähetettyä sitä eteenpäin, sitten kun se lopulta saapuu ja Melissa lupasi tehdä parhaansa. Pyysin sen 430 kilometrin päähän. Nyt sitten vaan odotellaan, saanko sieltä viimein kuulokkeet vai jääkö taas luu käteen.)

Kuulokkeiden lisäks rikki on myös mennyt mun makuualustani, jonka ostin ennen Sierroja. Se oli se, kun en edes tienny, että niin kalliita retkipatjoja on olemassa. Mulla ei tullut edes mieleen, että se vois hajota jo tän reissun aikana. Se on ollu nyt kohta pari viikkoa hajalla ja se on kyllä tällä hetkellä isoin asia, joka harmittaa. Oon korjannu sen neljä kertaa ja silti se aina vaan tyhjenee. Hirvee säätö jonku makuualustan takia, ei yhtään jaksais tollaseen käyttää vähäistä vapaa-aikaa, mitä tältä kävelyltä on. Sillä on myös erittäin huono nukkua. Sehän on ilman ilmaa vaan kangaspala maanpäällä eli aikas samanlainen tunne kun nukkuis ilman mitään patjaa. Kyllä se nyt menee, enkä mä siihen kuole, mutta kerkes jo tottua tuolla kivalla patjalla nukkumiseen niin siitä on ollu vaikea nyt luopua. Tympeää myös, että en voi tehdä asialle mitään muuta kuin odotella. Oon laittanu sinne firmalle viestiä ja luulen, että ne lähettää uuden patjan mulle, mutta sitä joutuu varmasti nopeimmillaanki odotteleen useamman viikon.

No, tuo odottelu on kyllä muutenki teema, johon tällä reissulla on ollu pakko nöyrtyä. Asiat vaan ei oo saatavilla ja jos jotain haluaa tai tarvii, niin ei siinä vaan auta mikään muu kun olla ilman ja odottaa. Mulla on esimerkiks vaellussauva katkennu ja jouduin monta päivää mennä vaan yhdellä. Se tuntu kuin olis yks raaja yhtäkkiä katkottu pois. Oon kävelly myös ihan liian kuluneilla kengillä, joista kivet ja muut polulla ylimääräsinä lojuvat asiat sohi tosi kipeästi varpaisiin ja jalkaterien sivuille. Nyt oon ollu viikon kokonaan ilman kuulokkeita ja jos en huomenna saa sitä pakettia, menee varmaan kyllä muutama viikko lisää ilman. Multa myös puuttuu vaihtosukat, jotka kyllä kipeästi tarvisin. Ei vaan ole myyty nyt missään niitäkään ja kuten näätte niin nuo postilähetykset ei tällä hetkellä hirveen hyvin täällä pelaa, niin ei jaksa alkaa tilailemaan mitään ennen kuin on aivan pakko.

Sen täällä kuitenki on huomannu, että sitä kyllä pärjää ja pystyy sitkistellä jonkin aikaa, puuttu sit mitä tahansa. Oli kyse sit tavarasta tai jopa ruuasta tai juomasta. Epämukavaa se ehkä on, mutta ei nyt niin paha kuitenkaan. Sitä vaan on omassa normaalissa elämässä niin tottunu siihen, että kaikkea on saatavilla.

Me lähdetään tänään jatkamaan matkaa ja meidän oli tarkotus kävellä tästä seuraavalle järvelle ja pitää siellä aamupäivä vapaata. Uida ja ottaa aurinkoa ja nauttia maisemista. Me mentiin reilu viikko sitten tosi hienojen järvien ohi ja sillon ei ollut oikein aikaa jäädä nautiskelemaan, joten päätin, että seuraavalle järvelle sitten jäädään vähän hengeilemaan. Eilen kuitenkin näin ilmotuksen, että just siellä alueella ja erityisesti siellä järvellä, on asetettu seuraavat 60 päivää leiriytymiskielto. Syy on se, että siellä on ainakin yksi karhu, joka on oppinu, että retkeilijöiden repuista saa ruokaa. Se karhu tai ne karhut siis painelee huudoista ja muista estelyistä välittämättä penkomaan reppuja. Nyt yritetään, että 60 päivään siellä ei olis näitä reppuja sitten saatavilla ja se karhu tai ne karhut unohtais koko jutun ja palais normaaleihin uomiinsa hankkimaan syötävää muilla tavoin. Toisin sanoen siis, eipä ole järvelle asiaa. Saa siitä vaeltaa (onneks) ohi normaalisti PCT:tä pitkin, mutta leiriin ei saa jäädä. Eikä kyllä toki tän tiedon jälkeen huvittaiskaan jäädä!

Yks niistä hienoista järvistä, jonka ohi mentiin Tahoan alueella

Meillä oli juhlallinen hetki pari päivää sitten, kun päästiin tolpalle, joka merkkaa PCT:n puoliväliä. Nyt on siis Kanadaan lyhyempi matka mitä Meksikoon. Se oli kyllä yllättävänkin hieno etappi ja hetki. Niin kauan oltiin tätä polkua kävelty ja silti aina olis ollu lyhyempi palata takas kuin päästä perille. Nyt kuitenkin viimein se päätepiste on oikeasti lähempänä meitä kun alotuspiste. Mahtava fiilis!

Meidän terveiset PCT:n puolivälipisteellä. Täällä vaelluksella muuten jokaiselle tulee ”trail name” ja se on käytössä oman nimen sijaan. Meidät tunnetaan täällä nimillä Nap ja Midnight. Oliver on Nap.

Palailen taas ensi breikiltä. Sillä välin hyvät heinäkuun jatkot kaikille!


2 thoughts on “Arkista puurtamista Pohjois-Kaliforniassa

  1. Juhuu! Nap on aika ilmiselvä (aika monta kuvaa on Oliverista nukkumas täälläkin) mut mistä Midnight sulle tulee? Ootko iltavirkku? 🙂 edelleen huikeeta et ootte niin pitkällä, ootte vahvistunu kaikin tavoin ja homma hallussa! Suurtsempit henkiseen puoleen! You can do it.

    1. Moikka Jenni! Heh joo Oliverin nimen alkuperää ei tarvi paljon arvuutella. Midnight tuli mulle siks, kun kerran yhdessä ravintolassa tarjoilija jostain syystä luuli mun nimeks Midnight ja siellä se kierteli mun annoksen kans ja huusi tuota nimeä. Siellä oli paljon muitaki vaeltajia ja kaikki ihmetteli, et kuka Midnight. Siitä se sitten lähti 😆 Kiitos tsempeistä 💪🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *